22. syyskuuta 2013

DH - hallittua riskien ottamista


Olen ollut talkoolaisena alamäkipyöräilykisoissa jo useana vuonna. Välillä lippumiehenä, toisinaan lähettäjänä, useimmiten kuitenkin kanttiinissa sämpläreiden voitelun ja kahvinkeiton parissa. Tämä kesä ei ollut poikkeus, kesäkuun lopussa suunnattiin Tampereen Hervantaan seuraamaan alamäkipyöräilyn Suomen Cup:in osakilpailua. Nappasin osakilpailuvoittaja Katja Lähteisen jututettavakseni kisan jälkeen ja keksin pyytää häneltä tarkentavaa tietoa niin lajista kuin sen harrastamisestakin.

Henkilökuva: Katja Lähteinen

- lajin parissa noin 10 vuotta
- krediitit: 9 SM-kultaa, erinäisiä sijoituksia PM-kisoissa
- edustaa tamperelaista TaBC-seuraa

Katja kertoo harrastaneensa dh-pyöräilyä noin kymmenen vuoden ajan. Suomen-kisojen lisäksi hän on kiertänyt kisoja muun muassa Ruotsissa ja Norjassa. - Naisten taso on maailmalla kova, World Cup:issa ajavat ammattilaiset. Jos IXS European Cup- tai World Cup-kisoihin halajaa, tarvitaan siihen aikaa ja tietysti rahaa, Katja kertoo. - Jos ammattilaisuudesta haaveilee, Suomesta on lähdettävä isompiin mäkiin, hän lisää. 

Lajia sivusta seuranneena hirvittää katsoa, kun laskijat tulevat pyörillään alas lipokkaita polkuja, puunjuurien valtaamia kallioita ja varsinaisia pirunpeltoja. Välillä silmieni edessä on ajaja rysähtänyt puun ja kallion väliin, jolloin lajin vaatimat suojapanssarit ja kypärä ovat pelastaneet ajajan enimmiltä kolhuilta. - Loukkaantumisia on tullut paljon mutta ei kovin pahoja, Katja kertoo. - Pahin lienee repeytynyt kiertäjäkalvosin olkapäässä. Olin yksin reissussa Åressa, PM-kisoissa, ja ensimmäisellä kierroksella maaliin kiihdyttäessäni eturengas otti johonkin monttuun nurtsilla ja tulin hartia edellä maaliin. Pyörä kuosiin, jäitä hartiaan ja vedin toisenkin kierroksen, tuloksena 4. sija. Seuraavana aamuna, kun heräsin, käsi ei sitten enää noussutkaan paljon vyötärön tasoa ylemmäksi, mikä toi omat haasteensa ensin pukemiseen ja sitten autolla ajamiseen, varsinkin, kun Saab 900 alkoi kotimatkalla prakaamaan ja ei pyörinyt tyhjäkäynnillä ollenkaan, lisää Katja.

Ostin muutaman vuosi sitten alamäkipyörän, jolla on tullut ajettua lähinnä hiekka- ja asfalttiteitä. Tavallisella pyörällä ei mäkeen kannata lähteä. - Aloitella voi toki esimerkiksi ihan jäykkäperäisellä pyörällä, jossa on etujousitus, mutta pyörä kannattaa hommata asiantuntevalta kauppiaalta. Normipyörä on nopeasti entinen - ja siinä samalla voi olla kuskikin, Katja opastaa. 

Päätän haastattelun kysymykseen: pelottaako? - Yleisesti ottaen ei pelota, mutta aina löytyy jotain ajettavaa, jonka vetäminen pelottaa, varsinkin sen ensimmäisen kerran - esimerkiksi hankala droppi (jyrkänne; pudotus) tai hyppy kisaradalla, Katja selventää. - Tähän lajiin kuuluu tämän tyyppinen itsensä haastaminen ja ylittäminen. Sitten, kun sen pelon voittaa ja hoitaa homman, fiilikset on aika kovat. Dh on riskien ottamista, hän päättää.

Mikäli innostus lajia kohtaan heräsi, lisätietoa löytyy esimerkiksi http://www.mountainbike.fi/vauhtijaosto/uutiset/42-uutiset/115-alamaekipyoeraeily-on-kesaelaji. Pyöriä ja varusteita on vuokrattavissa muun muassa bikeparkeissa, joissa hissillä pääsee kätevästi rinteen ylös. Bikeparkin kaltaisissa paikoissa on mahdollisuus tutustua alamäkipyöräilyyn ilman suurempia välineinvestointeja - kenties jopa muutaman valvovan silmän alla...

I had a pleasure of meeting one of the most successful Finnish lady downhill riders, Katja Lähteinen, this summer. Of course I had to ask her what kind of a hobby downhill biking is. - The downhill scene in Finland is very open and supportive. Just go to a bike park, talk to people, maybe ask for advice on riding or fixing the bike. If you are really interested in the sport and show it, other riders will help you, Katja tells me. - There are also a lot of cycling teams that have active dh riders, not to mention dh schools for beginners, she adds. - If you're a girl rider thinking it's a guys sport, don't. If you want to ride dh, just do it! Don't let stupid gender stereotypes get in the way.

I also have to ask about injuries, has she had any?! - I've had a lot of injuries in the 10 years riding dh, but no big ones and no broken bones. Funny thing is that the first time I tried bmx racing (it was in last autumn), I broke my collarbone and ribs in the first race practice. Worst dh injury would be a torn rotator cuff in the shoulder and torn thumb ligaments, Katja shares with me.

Oh no, sounds pretty dangerous to me. Well, let's all have a look at one of Katja's videos. Hopefully it doesn't scare us all off.